Kunnes sitten vaan yhtenä maaliskuisena kevätpäivänä!
Vantaan Kuusijärvelle pääsee kätevästi bussilla. Siellä retken voi aloittaa mukavasti pullakahveilla, tai miksei saunomisella.

Siitä retki kulki pohjoiseen Brännbergille, joka on hieno, korkea avokallio. Tähän pääsisi autolla ihan viereen.


En tiedä, onko paikallisilta loppunut paikannimisanat kesken, mutta seuraava kohde oli Brännbergetin vieressä oleva hiidenkirnu. Se olikin varsin hienosti kaivertunut pystysuoran kallion sivuun kauniin pisaramaiseksi muodoksi; hiidenkirnu koostui kahdesta noin metrin halkaisijaltaan olevasta kuopasta sekä pienemmistä hiertovanoista. Kuvaus kallion päältä oli hieman hasardia hommaa.
Hiidenkirnut olivat vielä jäässä, mutta jostain luin myöhemmin, että niiden syvyys on metrin luokkaa.

Tämän jälkeen harhailin muutaman kallionypylän kautta pääasiassa kohti etelää ja Sotungin Högbergetiä, tavoitteena oli olla siellä auringonlaskun aikaan. Loppumatka kulki maastonmuodoiltaan varsin vaihtelevaa Kalkkiruukin luontopolkua pitkin. Pikkustoppi Kalkkiruukin laavulla, joka on rauhallisella paikalla, helposti autolla saavutettavissa mutta silti liikenteen melu ei kuulu, ja vieressä aurinkoinen kallio, jolle voi levittää piknikviltin.
Högbergetillä kului kotvanen jos toinenkin Sotungin maalaismaisemia ja auringonlaskua ihaillen. Kevään ensimmäinen leppäkerttu piti seuraa.




Kokonaisuudessaan fiilis jäi kovin plussan puolelle, tietysti, koskapa ei! Kansallispuiston tutuksi tuleminen vaatii vielä vähän lisäreissuja. Mukana oli karttana printattu peruskartta sekä puhelimessa verkkoyhteyden vaativa navigaatiosovellus (joka käytti samaista peruskarttaa); näin varustautuessa kannattaa varautua siihen, että peruskartan polkureitistö ei kaikilta osin pidä paikkaansa ja verkkoyhteyttä ei aina löydy. Kompassi siis mukaan!