Vantaa: Kakolanmäki/Hermaskärinkallio

Kyllä eilen Vantaan kehänvarsimetsissä märissä kengissä ja vaatteissa nuoskalumessa ja räntäsateessa tarpoessani mietin, että olipa tämä retki-idea p*skin idea ikinä.



Kohteena oli Vihdintien molemmin puolin sijaitsevat Kakolanmäki ja Hermaskärinkallio Vantaan Petikossa (kartta). Lähdin liikkeelle Kakolanmäen eteläpuoliselta bussipysäkiltä (siis kehä III:lta) kohti huippua. Jo varhaisessa vaiheessa tajusin, että kenkävalintani oli täysin väärä: kuiville kaupungin kaduille sopivat lenkkarit eivät toimi metsän nuoskalumessa ihan priimalla tavalla. No, nopeastihän ne olivat litimärät, ja ei sitä sitten enää sen jälkeen miettinyt :D

Kakolanmäen huipulla (58 m) oli varsin epäviehättävän maston ja siihen liittyvän betonitönön lisäksi varsin viehättävä suojeltu muinaisranta, nykyinen sammaleinen kivikko. Mukava oli hypähdellä kiveltä kivelle märissäkin tossuissa!



Kakolanmäen pohjoispuolella, lähellä Vihdintietä, oli aika uuden näköiset lyhyet raput, joiden päästä lähti jotain merkittyjä reittejä. Kartalta reittejä ei löydy, mutta ehkä tämä olisi se helpompi tapa lähestyä mäkeä.

Heti Vihdintien pohjoispuolella puolestaan on Petikonmäen / Hermaskärinkallion luonnonsuojelualue, hieno kallioikko (jos se nyt on sana). Jätin sää- ja kenkätilanteen vuoksi Petikonmäen väliin, mutta Hermaskärinkallion päälle kapusin. Korkein huippu on oikein hieno avokallioinen laki, josta voi puidenlatvojen ylitse ja välistä yrittää kuikuilla maisemia aika kauaskin. Pohjoisessa siintävä feikkitunturi lienee Pitkäsuon täyttömäki.



Retki jätti vähän valjun maun kehnon sään takia, mutta joskus näin. Ensi kerralla toivottavasti paremmalla sääonnella!

Helsinki: Munkkiniemi/Tarvaspää

No niin, sieltä heti huudetaan, että Tarvaspää on kyllä Espoossa. Niinhän tuo on. Tämä retki menee kuitenkin Helsingille, kun pääosa retkestä liikuttiin Helsingin alueella. Tai ainakin aluevesillä.

Reissu alkoi nelosen ratikan päättäriltä Munkkiniemestä ja suuntautui siis rantareittiä pitkin kohti Tarvaspäätä, Akseli Gallen-Kallelan ateljeepytinkiä. (Kas näin sijoitumme kartalla.) Valittavana oli jäätä tai rantapolkua pitkin kulkeminen, valitsin menosuuntaan pääasiassa ensimmäisen ja tullessa jälkimmäisen.

Munkkiniemen ja Tarvon saaren sekä Tarvon ja Tarvaspään väliset salmet ylitetään kävelysiltoja pitkin.



En ollut oikein hahmottanut etukäteen Tarvon saaren olemassaoloa. Se on mukavasti polutettu, männikköinen pikkusaari, jonka rannalla voisi kuvitella kesällä evästelevänsä vaikka pyöräretken tauolla, tai muuten vaan. Seuraavassa kuvassa ylempi osa taitaa olla Munkkiniemen puolelta ja alempi Tarvosta.



Itse Tarvaspäähän on hieno kun mikäkin, jos ei ole museossa käynyt niin suosittelen! Itse jätin tällä kertaa väliin, koska olin liikkeellä nastalenkkareilla, enkä kehdannut mennä Akselin lattioita pilaamaan. Museon pihahuvilassa on kaunis kahvila, josta saa myös lounasta.



Takaisin tullessa vielä kirmaisu Munkkiniemen puoleisen sillan kupeessa sijaisevan Lankiniemen kalliolle merimaisemakuvauksiin.



Tarvaspäästähän retkeä voisi jatkaa vielä eteenpäinkin, Espoon rantaraittia pitkin Villa Elfvikiin ja Laajalahden pitkospuille ja lintutornille. (Meinasin linkata tähän rantaraitin kartan, mutta kiinnostuneet joutuvat itse guuglaamaan, Espoo on haksahtanut asiassa johonkin appsi-kikkailuun enkä yhtään jaksanut lähteä mukaan.) Ehkä keväällä sitten, lintuaikaan. (Vaikka hyvä jos pulun erotan variksesta.)

Helsinki: Uutela

Vuosaaren Uutela ei ollut varsinaisesti uusi tuttavuus, mutta edellisestä käynnistä oli kyllä jo jokunen vuosi vierähtänyt. Uutelaan pääsee julkisilla helpoiten metrolla, tosin Vuosaaren asemalta on vajaan parin kilometrin kävely mestoille. Kävelyä voi "lyhentää" valitsemalla reitin kulkemaan Aurinkolahden rantaa pitkin, se on itsessään jo hieno rantabulevaardi, josta aukeaa näkymät kauas merelle.



Vaan matkaa kannattaa jatkaa Uutelan luontopolulle ja ympäröiville kallioille ja rantapoukamille. Ai että, tässä on kyllä yksi uusi lempipaikka kaupungissa.

Kameraan tarttui nyt vaan tällaisia draamakuvia.



Uutelan itärannoilla sijaitseva Särkkäniemi tuli kierrettyä vähän hätäisesti muiden aikataulujen takia. Matalassa rannassa lojuvat kivipaadet ja männikköinen niemi sekä koko itäranta pitää käydä tsekkaamassa paremmalla ajalla keväämmällä.

Helsinki: Lauttasaari, osa II

Lauttasaareen tutustuminen jatkui kiertämällä saaren länsipuolista rantaa Länsiväylältä uimarannalle, eli käytännössä Länsiulapanniemen rantaa (kartta). Länsiulapanniemellä on liikennelaitoksen, poliisien ja sotaveteraanien erilaisia kesä- ja juhlapaikkoja, joten en tiedä miten kesäkaudella niemen kiertäminen onnistuu. Mutta aion yrittää! Hienot silokalliot ja maisemat merelle. Auringonlasku pisti parastaan myöskin.







Lauttasaari-sarjassa luvassa vielä ainakin kolmas osa, saaren itäinen eli Vattuniemen puoli. Ja ehkä noin miljoona uusintaa. Aim in laaav.

Helsinki: Lauttasaari, osa I

No niin, hyvin alkanut vuosi meinasi kosahtaa heti alkuunsa parin viikon flunssaan, ja blogikin oli jo jäämässä samassa hötäkässä vallan hunningolle. Vaan eipä aivan - kiritään äkkiä nykytilanteen tasalle ja jatketaan siitä!

Flunssaisena ei pystynyt kovin mahtaviin urheilusuorituksiin tahi megalomaanisiin retkisuunnitteluihin, joten parin viikon retket kuittautuivat arkipäivien kulkureitiltäni helposti saavutettavissa olevaan Lauttasaareen tutustumisella. Vaan eipä voi kyllä vähätellä näitä miniretkiä, en ymmärrä taaskaan, kuinka näin hienot seudut ovat jääneet tähän saakka käymättä!

Ensimmäisellä, pahalla flunssaviikolla käväisin Lauttasaaren lintutornilla (kartta). Olen kuullut tästä jotain legendaa aikaisemmin, mutta kyseessä todellakin on hämmästyttävän eristäytynyt ja rauhallinen kallionyppylä keskellä Lauttasaarta.





Lintutornista aukeaa avarat näkymät, no, joka suuntaan.





Kaiken kaikkiaan kiva nyppylä helpolla paikalla!